Katsaus Japanilaiseen ruokakulttuuriin

Vaikka länsimaalaiselle ihmiselle japanilaisesta ruoasta tulee useimmiten ensimmäisenä mieleen sushi, on japanilainen ruoka paljon muutakin. Japanilainen ateria koostuu useista ruokalajeista tai ruoka-aineista, jotka tarjotaan pienistä kupeista. Tyypillinen ateria voi koostua esimerkiksi kulhollisesta riisiä, kulhollisesta miso-keittoa, hillotuista kasviksista ja kalasta tai lihasta. Vaikka riisi on perusruokaa, valmistetaan myös monenlaisista nuudeleista (udon, soba, ramen) halpoja ja hyvin suosittuja kevyitä ruokia. Ruoka valmistetaan ja syödään puikoilla. Japani on ainoa maa, jossa puikot ovat ainoa ruokailuväline.

Perinteinen japanilainen ruoka on mietoa, herkkää, niukkarasvaista, terveellistä ja lempeästi valmistettua. Henkeä kohden laskettuna japanilaiset syövät eniten kalaa maailmassa. Kala onkin huomattavasti lihaa suositumpi raaka-aine. Lisäksi he käyttävät ruoassaan merilevää ja monenlaisia äyriäisiä ja simpukoita. Maailmassa ei liene toista maata, jossa tuoreille raaka-aineille annettaisiin yhtä suurta arvoa kuin Japanissa. Kala on juuri ennen tarjoilua pyydystetty, perattu ja viipaloitu siististi. Sushi valmistetaan tuoreesta juuri pyydystetystä kalasta. Aivan ehdottoman tuoretta kalaa käytetään myös toiseen kansalliseen herkkuun sashimiin.

Proteiinipitoista soijaa syödään monessa muodossa ja usein jopa päivittäin. Perusruoka on yksinkertaista ja selkeää. Lihaa syödään vähän ja eineksiä sekä muita jalostettuja tuotteita vielä vähemmän. Kaikkien ruokien valmistusaika on mahdollisimman lyhyt. Tällä tavalla niiden aromit ja vitamiinit säilyvät mahdollisimman aitoina ja puhtaina.

Japanilaisen aterian kanssa nautitaan vihreää teetä. Jälkiruoaksi tarjotaan yleensä raikkaita hedelmiä. Estetiikka on olennainen osa ruokailua. Aterian tarkoitus onkin hivellä ja tyydyttää jokaista viittä aistia. Ruokapöytä katetaan kauniisti ja hyvät ruokailutavat ovat edelleen kunniassa. Japanilaiset ovat ylpeitä ruokakulttuuristaan ja on hyvien tapojen mukaista muistaa ruokailun aikana kiitellä aterian herkullisuutta!

Sushi-sanaa käytetään yleisesti kuvaamaan kaikkia ruokia, joihin käytetään viinietikalla maustettua riisiä (sumeshi) yhdessä muiden raaka-aineiden, kuten raa'an kalan kanssa. Sushia on saatavilla montaa erilaista lajiketta ja monissa ei käytetä kalaa ollenkaan. Joissakin käytetään erilaisia vihanneksia tai sieniä, mereneläviä (mm. rapua, katkarapua, mustekalaa) ja kun taas osaan susheista käytetään kananmunaa ja vihanneksia.

Sashimi on japanilainen ruokalaji, joka on tehty usein raa'asta, ohueksi suikaloidusta kalan lihasta, joka tarjotaan dippikastikken kera (esimerkiksi soijakastikkeeseen sekoitetun wasabin kera). Jotkut sashimin raaka-aineet, kuten mustekala, tarjotaan kypsennettyinä, mutta kala, kuten tonnikala, on raakaa. Sashimi on usein aterian ensimmäinen ruokalaji. Sana sashimi tarkoittaa raakaa kalaa.