Thaimaalainen kalakastike on suosittu mauste kaakkois-aasialaisessa keittiössä, etenkin Thaimaassa. Se valmistetaan suolatusta kalasta, yleensä anjoviksesta, käymismenetelmän avulla. Kalakastike antaa hienostunutta makua niin kala-, kasvis- kuin liharuoillekin. Kalakastike korostaa ruoan omaa makua. Se on aidon thaimaalaisen maun salaisuus mm. thaimaalaisissa curryruoissa. Kalakastikkeesta, limetistä ja sokerista saat maukkaan ja rasvattoman salaatinkastikkeen sekä marinadin.
Käytä kalakastiketta soijan tapaan pöytämausteena, dippikastikkeissa, thaimaalaisissa curryruoissa, wokruoissa ja salaateissa.
Grillikauden edetessä mukavaa vaihtelua makkaran ohelle saat aasialaisilla mauilla. Kokeile vaihteeksi maustaa possu maukkaaksi thaimaalaisittain. Saat koko aterian valmistamalla salaatin.
Puhdista liha kalvoista, rouhi päälle pippuria ja marinoi lihaa soijakastikkeessa noin 10 minuuttia. Grillaa tai paista liha ja anna sen levätä hetki peitettynä. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja lisää kastikkeeseen lihapalat. Anna maustua hetken ajan.
Sekoita joukkoon kurkku, tomaatti ja selleri.
Revi salaatti tarjoiluvadille ja kumoa liha-kurkku-tomaatti-selleriseos salaattipedille.